maanantai 14. lokakuuta 2013


JOPO-RYHMÄ JYVÄSKYLÄSSÄ OPINTOMATKALLA
 
JOPO-ryhmästä lähti neljä innokasta ihmettelijää tutustumaan Jyväskylän kaupungin nuorisotyön kenttään. Ensimmäinen kohteemme oli Vaajakosken JOPO-luokka. Pääsimme kurkistamaan upouuteen koulurakennukseen, jossa muuten liikuttiin sukkasillaan. Päivitimme kuulumiset ja käytännöt JOPO-luokan opettajan ja ohjaajan kanssa. Meitä kiinnosti erityisesti seutu-jopo eli yhteistyö, jota Keski-Suomen alueen JOPO-opettajat ja ohjaajat tekevät. Kyse on pitkälti samankaltaisesta yhteistyöstä kuin mitä me Kainuun JOPO-kehittäjäryhmänä teemme. Verkostoituminen, työnohjauksellinen keskusteleminen, ideoiden ja hyvien toimintamallien jakaminen sekä yhteiset toimintapäivät eri paikkakunnan JOPO-nuorten kesken tekevät työstä mielekästä ja innostavaa. Olemme oikeilla jäljillä!
 

Kuva: Vaajakosken koululla Kainuun JOPO-ryhmäläisiä pohtimassa mm. työjaksojen oppimistehtäviä.


Vaajakoskelta matkasimme Jyväskylän keskustaan Veturitalleille. Viehättävässä vanhassa veturitallirakennuksessa oli upeita tiloja, joista löytyi mm. bändien treenikämppiä, studio- ja mediapaja, nuorisovaltuuston kokoushuone, etsivän nuorisotyöntekijöiden työhuoneet sekä open stage, jossa nuoret voivat esiintyä toisille nuorille. Tiloihin tutustumisen lisäksi saimme kuulla tarkemmin OhjausLaturi - palvelusta, joka antaa 13–19 -vuotiaille opinto-ohjausta, apua tulevaisuuden suunnitteluun ja ”asiointiviidakosta” selviämiseen. Erityisen hyvältä meistä kuulosti se, että OhjausLaturin työntekijä pystyi tukemaan opiskelunsa aloittanutta nuorta jo silloin, kun asiat uudessa opiskelupaikassa alkavat tuntua ylivoimaisilta. Ei siis välttämättä tarvitse tipahtaa opiskelumaailmasta etsivän nuorisotyön asiakkaaksi, kun tukea on saatavilla jo ennen sitä.
 
 
Kuva: Nuorten valloittamat Veturitallit Jyväskylässä.
 
Kolmas kohteemme oli Nuorten Taidetyöpaja. Siellä tarjotaan työkokeiluja, toimintaa ja ohjausta 17–29 -vuotiaille nuorille erimittaisten, yhteisöllisten taidepajojen muodossa. Saimme kurkistaa erilaisiin pajoihin ja näimme nuoria työn touhussa: puutöitä, sirkusta, elokuvan tekemistä, bändisoittoa, keramiikkaa, kierrätysmateriaaleista askartelemista. Oli uskomatonta nähdä, mihin kaikkeen nuoret pystyvät ammattitaitoisessa ohjauksessa.
 
 
Kuva: Nuorten kierrätys- ja korjaustyöpajan tuotoksia.
 
Taidetyöpajan yhteydessä toimii pajakoulu Oppipaja. Pajakoulussa on hyvin samankaltainen toimintaperiaate ja kohderyhmä kuin JOPO-luokissamme. Koulupudokkuutta ehkäistään toiminnallisten menetelmien avulla, joista suurin osa toteutuu osana Taidetyöpajan toimintaa. Oppipajassa opiskeli tällä hetkellä kuusi yhdeksäsluokkalaista erityisopettajan ja yksilöohjaajan kanssa.
 
Ryhmämme oli erittäin tyytyväinen opintomatkan antiin. Saimme matkaamme lukuisia ideoita, paljon pohdittavaa ja ennen muuta uutta virtaa omaan työhömme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti