maanantai 16. joulukuuta 2013


Kieli kuuluu kaikille -kehittäjäryhmä kouluttaa
Maahanmuuttajanuoren opintopolku: Valtakunnalliset kielitestit tulevat keväällä osaksi yhteishakua, mikä muu muuttuu?

Tervetuloa ajankohtaisen teeman pariin torstaina 19.12. klo 14.15–16!

Keskustellaan maahanmuuttajanuoren opintopolusta liittyen ammatilliseen koulutukseen, lukiokoulutukseen sekä perusopetuksen jälkeiseen koulutukseen.

Tilaisuuden keskustelun avaajana ja asiantuntijana toimii koulutuspäällikkö Liisa Härmä Kainuun ammattiopistolta. Tilaisuus on Kainuun ammattiopistolla, Opintie 3, rakennus Oppi 4, 87100 Kajaani.

Osaamisen edistämistä Opekatissa
KKK-ryhmämme tarjosi kaksi monikulttuurisuuteen liittyvää työpajaa Suomussalmen Opekatissa 16.11.2013. Molemmissa työpajoissa oli osallistujia sekä aamu- ja iltapäivän ryhmissä. Vuorovaikutus, kokemusten, tietojen ja ajatusten jakaminen sekä verkostoituminen ovat avainsanoja monikulttuurisuudessa.

Ryhmämme järjesti myös 29.11.2013 Kajaanin lyseolla s2-arviointityöpajan, jossa yhteisvoimin arvioitiin s2-oppilaiden tekstejä ja puhuttiin arvioinnista konkreettisella tasolla. Oli ilo havaita, että paikalla oli opettajia myös Kajaanin ulkopuolelta. Aiomme jatkaa arviointipajojen pitämistä joka lukukauden lopussa tulevaisuudessakin.
Kuva: Monikulttuurisista kohtaamisista perusopetuksessa keskustelemassa Sanna Lanki, Ramona Grönstrand ja Henry Lindgren Opekatin työpajassa Suomussalmella.

Kuva: Käytännön opetusvinkkejä monikielisten ryhmien opettamiseen jakamassa Soili Niiranen ja Noora Korolainen Opekatin työpajassa Suomussalmella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti