keskiviikko 15. toukokuuta 2013

VITAKSET-ryhmä kulttuuripolulla Rovaniemellä

Aikainen aamuherätys, Kajaanissa ollaan bussissa ennen viittä ja tiukka ohjelma edessä. Mitähän näistä päivistä tulee…


Torstai 18.4.2013

ARKTIKUM
Ensimmäinen käyntikohde oli Arktikum, jonne lähdimme suoraan linja-autosta. Matkalla ohitimme punaisen hirsitalon, ainoa oikeasti vanhan näköinen. Kävi ilmi, että se oli muualta siirretty – Rovaniemen palon jälkeen kun ei mitään juuri ollut jäänyt jäljelle. Aamukahvi nautittiin kahvilassa, jonka sisustuksena olivat divaanit ja vuodekatokset – erikoinen valinta ja tunnelma kuin Liisa Ihmemaassa – elokuvassa.  Hiukan hortoilimme ja harjoitimme kartanlukua hiljaisen Rovaniemen kaduilla, mutta lopulta löytyi oikea polku. Tuo sana ”polku” pulpahteli esiin kaksi päivää jokaisessa paikassa eri tilanteissa, eri ihmisiltä. Sana kuvaa hyvin oppimista: kapea väylä, kiemurtelee, kääntyilee, palailee takaisin, välillä selkeä, välillä katoava. Voit oikaista tai kiertää pidemmin, tehdä omaa polkua. Se vie johonkin – joko takaisin tai eteenpäin.

Arkkikumissa meidät otti vastaan Ulla Vatanen, innostunut nuori nainen, joka selvitti perusteellisesti ja tehokkaasti talon historiaa ja käytänteitä. Mieleen jäi Aallon näyttely, jossa oli mielenkiintoista lukea käyttäjien kokemuksia ja kommentteja talojen, tilojen, huonekalujen ja valaisinten toiminnasta. Näköjään kaikki kaunis ei aina toimi arjessa. (Matkan varrelta jäi myös mieleen kommentti: ”Ei kaupunki arvosta kulttuuria. Aallon rakennukset mätänevät paikoilleen.”)  Näyttelyn yhteydessä löytyi taideprojekti Rovaniemen arkkitehtuurista: koululaiset ja lukiolaiset olivat valmistaneet asemakaavan ja siihen talot routaeristelevyistä. Työ oli vaikuttava ja hiljentävä, arjen kauneutta. Väriä töihin ei kaipaa, se syö muodon noilta hienoilta töiltä.

Varsinainen kohteemme oli kuitenkin oppimispolut ja niihin tutustuminen. Löysimme itsemme pienestä luokkahuoneesta, jossa oli keskellä pöytiä ryhmässä ja viehättävät poronnahalla päällystetyt tuolit, ei kuvia tai muita virikkeitä, vain yksinäinen kaappi nurkassa. Mutta mikä sisältö siinä olikaan! Ulla oli nostanut esiin erilaisia oppimispaketteja ohjeineen ja saimme katsoa, koskettaa ja kokea.

1. Pleksin alla oli suojattuna erilaisia tavaroita ja toisella alustalla suojaamattomana sama asia. Omin silmin näki, mitä kosketus ja kulutus saa aikaan tavaralle – oli se sitten oravannahka, vanha Aku Ankka tai lautanen. Pohdintaa siitä, miksi suojataan, miksi tavara valitaan museoon, mitä ikä tekee tavaroille ja materiaaleille (kosketus, kosteus, valo jne.) Vaikuttavan yksinkertainen ajatus ja toteutus.

2. Pöydällä oli esillä laukkuja (matkalaukku, reppu, kangaskassi jne.) eri vuosikymmeniltä kyseisen aikakauden tavaroita sisällään. Huomasin, että minulla on samanlainen matkalaukku sängyn alla! Sinne sisälle eri aikakausien vaatetusta, tekstiilejä, kankaita, käsityötarvikkeita… Ajatus ainakin lensi katsellessa.

3. Yhdessä pakkaus sisälsi erilaisia soittimia, joilla ryhmä sai luoda esim. oman pienen sävellyksen. Karhun mörinä soittimesta oli vaikuttava, mutta en itse nähnyt sovellusta käsityöhön.

4. Suurennuslasin avulla tutkittiin poikkileikattua puuta, laskettiin vuosirenkaita ja pohdittiin mikä on aiheuttanut vahingon kasvussa. Oliko syynä tulipalo, hyönteiset tai muu? Suurennuslasia voisi käyttää kankaan sidoksen tutkimiseen ja mikroskoopilla kuitujen poikkileikkausta ja tunnistusta. Nyt tosin on jo tietokoneeseen liitettäviä kameroita, joilla saa aikaan kohtuullisen suurennoksen, mutta ei niin hyvää kuin mikroskoopilla.  Polttokokeita olen myös käyttänyt: tuoksu, palamisjätteen tuntu eli miksi jää mitä jää – viimeistysaineet, öljy tekstiileissä jne.

5. Keraaminen rikottu ruukku, jota sai tutkia ja piirtää paperille ehjäksi. Hyvä työ hahmottamisen harjoitteluun, mutta ei ehkä sovellettavissa itselle.

6. Yksi hauskimpia ja monipuolisempia oppimistehtävistä oli työliivi, jossa oli tehtäväkortteja taskuissa, tunnustelupusseja, taskulamppuja, joiden avulla etsittiin museossa kohteita. Tunnustelupusseissa oli eri materiaaleja, voisiko olla materiaaleja, joista tehdään kankaita? Hamppu, pellava, silkki, villa… Huh!

7. Kauniisti työstettyjä tehtäväkortteja kuvineen, mutta tuntui kovin kuivalta ja ennen nähdyltä muiden rinnalla. Tässä vaiheessa ei jaksanut enää ajatella, joten onneksi kaikki tämä tieto löytyy netistä.

Oppimispolut ovat olleet käytössä alkuun paljonkin, mutta nyt kävijämäärät ovat vähentyneet. Pohdittiin eivätkö opettajat tiedä mahdollisuudesta vai pitäisikö mainontaa lisätä. Museossa ei ole museolehtoria, joten koko Oppimispolku – kokonaisuus on toteutettu hankerahoituksella. Suunnittelijoina ja tekijöinä oli kaksi henkilöä: opettaja, jolla on hallussa pedagogiikka sekä museoalan opiskelija.


KORUNDI
Pää oli jo täynnä, mutta seuraava kohde odotti, joten suunnistimme Korundiin läpi keskustan. Löysimme punaisen tiilirakennuksen, joka oli entinen linja-autovarikko. Rakennus oli jotakuinkin ainoa, joka selvisi Rovaniemen palosta ja sen korjauksiin on kerätty tiiliä kaikista tuhoutuneista rakennuksista. Kaunis ajatus ja kestävän kehityksen oivallinen esimerkki.

Meidät otti vastaan Kaija Kähkönen, joka toimii museolehtorina. Alun perin hän oli kuvataideopettaja, joka opiskeli lisää ja omien sanojensa mukaan ”joutui” museoalalle. Loistava kertoja, joka maalaa silmien eteen menneen nykyiseksi. Kertomus siitä, että hänen veljensä nuorena harjoittelijana vei junalla kokoelman hankkimiseksi tehdyn hakemuksen Helsinkiin Wihuri -säätiöön postilakon vuoksi ja tuli samoin tein takaisin, suorastaan sulatti sydämen. Kaija esitteli meille tapoja opettaa ja tehdä taidekasvatusta – esim. työpajoissa toteutetaan tutkittua kohdetta/asiaa käytännössä. Näyttelyissä olivat käytössä mm. suuret arpakuutiot, joita heittämällä edetään teokselta toiselle noppaluvun mukaan ja toteutetaan tehtäviä ohjeiden mukaan. Pienemmille kävijöille oli käytössä hauskat ”jäälautat”, joiden päällä seilattiin teokselta toiselle kuulemaan ja katsomaan. Lisäksi Kaija istuttaa yleensä lapset pienille tyynyille (rauha), joissa toisella puolella on eri värit väriympyrää varten. Tämä kuulosti oikeasti hienolta! Kukahan tekisi itselle moiset tyynyt…

Kävijöitä Korundissa on paljon, peruskoulun kaikki luokka-asteet sekä ammatilliset oppilaitokset hyödyntävät hyvin työpajat ja näyttelyt. Lukiolaiset puuttuvat, eikä selkeää syytä asiaan keksitty.

Käytävältä löytyi hauskuutta, Lappsetin peli, jossa hypittiin ruudusta toiseen ja valittiin ruutuja vastauksen mukaan. Pelissä opetettiin eri taidemuotoja: musiikki – tunnista soitin, kuvataide – mikä pala kuuluu teokseen, värioppi – miten värit sekoittuvat jne. Tämä oli tosiaan nykyaikaa, tuli mieleen kaikki Wiit ym. liikkumispelit.

Saimme myös tutustua Korundin digitaaliseen näyttelyyn, jossa 5-vuotisen rahoituksen turvin on kuvattu kaikki näyttelytyöt ja laitettu nettiin kaikille katsottavaksi. Ja mikä parasta – niitä saa ja pitää käyttää opetuksessa täysin ilmaiseksi. Alussa töitä Korundissa on ollut 500, nyt 3000 ja kaikki on digitoitu… Lisäksi Wihuri -säätiö ostaa teoksia koko ajan lisää museolle.

Näyttelyn ”helmistä” otin joitain kuvia: silityspöytä, jossa kankaan muodosti silitetty ja ryppyinen kuparikangas, puut roikkumassa juuret taivasta kohti (tunne juuresi, kurota tähtiin – ajatus nousi mieleen), eskimopuku pienistä helmistä ilman käsiaukkoja (kauniiseen kahlehdittu), hiljainen koivumetsä ja kuvat kartoista, joissa esitettiin mitä kaivosvaltaukset tekevät luonnolle (mustalla tahritut alueet).

Samassa pihapiirissä Korundin kanssa sijaitsee konserttitalo ja yhteistyötä tehdään tiiviisti. Kävimme illalla katsomassa lastenkonsertin, jossa musiikki, draama, tanssi ja käsityö loivat hienon ja vaikuttavan kokonaisuuden. Tanssiva kirahvi ja apina kuljettivat musiikin tarinaa, pelkällä naamion vaihdolla hahmo muuntui toiseksi. Kaunis kirahvi oli tosin pelottava hahmo pienimmille katsojille. Hahmo oli viehkeä liikkeineen, mutta sininen väri synkkä ja kylmä eikä tukenut hahmon lempeyttä tarinassa. Apinan irvistys puolestaan oli kuin suoraan Afrikan pimeistä metsistä, kirkas pinkki väri vähän lievensi vaikutelmaa, mutta minusta tämä hahmo väristä huolimatta oli pelottava ja vastenmielinen. Tanssijan liikkeet olivat loistavia ja toivat erinomaisesti esiin eri hahmojen luonteen.

Taas erilaisia polkuja ja tapoja toteuttaa taidekasvatusta!
 



 

 
Perjantai 19.4.2013
Tässä vaiheessa oli jo pää täysi uusia ajatuksia, mutta sovittuja tapaamisia oli vielä kaksi ja yksi muu kohde, joten uusia haasteita päin.

TAIKALAMPPU
Rovaniemen kaupungintalolla meidät otti vastaan Sirkka Pasma, joka toimii koordinaattorina Taikalamppu -projektissa. Tapasimme jälleen yhden asiastaan innostuneen ja asiantuntevan ihmisen, joka sai syttymään taidekasvatuksen mahdollisuuksista. Aikaa tapaamiseen oli aivan liian vähän, mutta onneksi netistä löytyy runsaasti tietoa ja aineistoa osoitteesta www.taikalamppu.fi. Taikalamppuun kuuluu 11 toimijaa yhteensä, Lapissa 5 Lapin kuntaa sekä saamelaiskäräjät. Projekti on toteutettu 4-vuotisella rahoituksella, joka on loppumassa ja jatko on epävarma.

Työpajatoimintaa pidetään ympäri kaupunkia eri toimipisteissä, joten niihin emme päässeet tutustumaan. Toiminnassa on pidetty mm. päiväkotien henkilöstölle täydennyskoulutusta taidekasvatuksessa ja Rovaniemen koulutoimen opetussuunnitelmaan on tekeillä kulttuuriopetussuunnitelma, jonka pitäisi valmistua syksyllä 2013. Saimme tietoa myös Tornion kulttuuriopetussuunnitelmasta, joka löytyy Tornion kaupungin sivuilta.

Miksi Taikalamppu sitten luotiin? Vastauksena kysymykseen: 1) taataan tasa-arvo ja yhdenmukaisuus kulttuuriopetuksessa, 2) että kukaan ei pääse ulos perusopetuksesta ilman kulttuurikäyntiä/opetusta, 3) tutkitaan miten eri taidekasvatus voidaan yhdistää eri oppiaineisiin. Tämähän on suoraan sitä asiaa, jota ryhmässämme pohdimme!

Kirjaston kanssa Taikalamppu tekee tiivistä yhteistyötä mm. Annikki Setälän saduista. Päiväkodeille on valmistettu opetuspaketti esiopetuksen käyttöön ja päiväkodeissa kiertää pienoisnäyttely, jonka ohella ensin annetaan koulutusta henkilökunnalle täydennyskoulutuksena tekniikoista ja ohjeistetaan näyttelyn hyödyntämisestä opetuksessa. Lisäksi tarjotaan kouluille esityksiä, teatteria ja konsertteja. Tavoitteena olisi saada kouluille kulttuurivastaava/kulttuurikummi, jonka kautta tarjontaa voidaan markkinoida. Lisänä on vielä nykysirkus – opintoja kouluille ja ammattiopiston opiskelijoille. Kansalaisopiston puolelta toiminnassa on mukana Liisa Kivimäki.

Jotta kysyntään voidaan vastata, tehdään kyselyjä nuorille kiinnostuksen kohteista. Kyselyt toteutetaan koulujen avulla, eri tilaisuuksissa, paperilla ja haastattelemalla nuoria. Saatujen tietojen mukaan järjestetään työpajoja ja kursseja eli vastataan heti kysyntään. Uutena alueena on elokuvan teko, jossa tarjotaan tukihenkilö avuksi kouluille ohjaamaan toimintaa ja auttamaan teknisessä toteutuksessa. Näin opettajan ei itse tarvitse osata kaikkea. Mikä helpotus…

Toiminta on laajaa ja yhteistyötahoja paljon. Huomattavaa on, että Kainuu puuttuu Taikalampun kartalta.

 
PILKE
Metsäkeskus Pilke Arktikumin vierellä vie meidän polkumme takaisin alkupisteeseen. Välimatkaa rakennuksilla on vain 8 metriä. Ulospäin synkän rakennuksen sisältä löytyy yllättäen valoisa, avara tila, jossa kaikki on avointa toimistohuoneiden lasiseiniä myöten. Mikä valo ja tilan tuntu ja kaunista puurakentamista! Meillä ei ollut sovittua tapaamista, mutta aina aktiivinen jäsenemme ryhtyi puheisiin infon henkilökunnan kanssa ja pian huomasimme kulkevamme pätevän, asiantuntevan ja innokkaan oppaan perässä pitkin taloa.

Saimme kuulla rakennuksesta, sen toiminnasta ja näyttelyiden sisällöstä. Täällä eri oppimisen polut olivat toteutettu perinteisemmin ja hyödynnetty paljon tekniikkaa mm. näyttöruutujen ja ”ampumispelien” muodossa. Osa toimi ihan hyvin ja ainakin paikalla olleet nuoret hyödynsivät ammuntaa ja karaoke -pelejä ihan innolla. Käsityöihmisenä odotin eniten ryijyjä, joita oli toteutettu mikrobiologian kuvista enkä pettynyt odotuksiini. Mieleen tulivat kyllä hiukan luukkukuva-tekniikalla toteutettu suunnittelu, mutta tekstit antoivat runsaasti lisätietoa asiasta.

Tässä vaiheessa oli havaittavissa jo hiukan taisteluväsymystä ja vielä yksi kohde oli käymättä, joten paneutuminen eri tehtäväpisteisiin ei varmaan ollut enää niin perusteellista kuin aiemmin.

 
OTTOBRE
Pienen harhailun jälkeen kurvasimme vanhan, kauniin kivirakenteisen koulun pihaan. Summerin takaa pääsimme rakennukseen, jossa sijaitsi Ottobre-lehden toimitus ja toisessa kerroksessa kangasmyymälä. Voi veljet, luulin tietäväni lehdestä jotain, mutta enpä tiennytkään! Päätoimittaja ja lehden perustaja Tuula Hepola otti meidät vastaan ja sen jälkeen en olisi malttanut enää mennä myymälään, niin mielenkiintoista asiaa tuli liukuhihnalta! Koulutukseltaan Hepola on artesaani, artenomi ja lisäksi hänellä on mediaopintoja. Kaikki tämä ”neljän nahkaisen väitöskirjan” ohella.  Työuransa hän aloitti Muoti-Muksut -lehdessä, josta sopimus sanottiin irti, koska haluttiin sisältöä ”halvemmalla ja lisää höttöä” lukijoille. Tähän Tuula ei lähtenyt mukaan ja syntyi Ottobre-lehti.  Siis suomalainen lehti Suomessa, joka julkaistaan nykyisin 7 eri kielellä ympäri maailmaa! Ja minä kun luulin, että kyseessä on käännösversio jostain eurooppalaisesta lehdestä…

Lehden idea on mykistyttävän suoraluontoinen, tavallinen ja kuitenkin huikea visio: laatua, laatua, laatua. Hepola suunnittelee, kaavoittaa ja sarjoo mallit itse. Mallit ommellaan paikan päällä, toimitus ja ompelimo ovat yhtä suurta kokonaisuutta, missä mikään ei ole piilossa tai peitossa. Lehden kuvaukset tehdään ympäri Rovaniemeä ja malleina toimivat ihan tavalliset kansalaiset eikä ammattimallit.  Lehden lapsikuvauksiin löytyy Rovaniemeltä kuulemma helposti lapsia eri kansalaisuuksista maahanmuuton vuoksi.  Kankaat tuotetaan enimmäkseen Saksasta tai yleensä Keski-Euroopasta, mitään ”hikipaja” -tuotteita ei käytetä. Paperia myöten lehti panostaa laatuun, se ei ole tarkoitettu hävitettäväksi, vaan säilytettäväksi kuten kirjat. Mallit ovat käyttötuotteita, eivät ylellisyyttä ja tämä erityisesti vetoaa lukijoihin. Asiakkaiden pyyntöihin ja toiveisiin vastataan mahdollisimman hyvin, tästä esimerkkinä lisäpainos vuoden 2009 lehdestä.

Kokonaisuutena pieni ja tehokas yksikkö, jossa Tuula ei laske tuntejaan, koska ”kaikki on niin helppoa ja hauskaa”. Kaikki laajentuminen on pehmeää ja tehdään vain kysynnän mukaan. Nykyisin myös mies on jäänyt yritykseen töihin ja jättänyt asianajan työnsä, koska nauttii lehden tekemisestä.

Laatu näkyy myös käännöstyössä, joka tehdään työpareissa: kääntäjiä on kaksi, toinen tekstiilialan ammattilainen (opettaja tms.) tai edistynyt harrastaja ja toinen kielen ammattikääntäjä. Lisäksi teksti pidetään yksinkertaisena ja helppona, jotta ymmärrettävyys säilyy ja toteuttajan ei tarvitse olla ammattilainen osatakseen toimia ohjeiden mukaan.

Vielä yläkertaan myymälään, vaikka emme olisi halunneet lähteä mielenkiintoisen keskustelun takia pois. Ja myymälä – kolme huonetta, kaikki melkein lattiasta kattoon saakka täynnä kankaita siisteissä pinoissa, tarvikkeita, lehtiä, lankoja ja aikaa vain 20 minuuttia! Epätodellinen hetki ja epätodelliset hinnat! Edullista, laadukasta ja valtavasti vaihtoehtoja! Kangas kainalossa lähdin kuitenkin pois ja pyhästi päätin palata paikalle.

 
Opintomatkan antia – pää on aivan ylitsepursuavan täysi kaikesta kuullusta ja nähdystä, eri poluista oppia ja tehdä asioita. Mutta yksi ajatus nousi ylitse muiden: kulttuuriopetuksen opetussuunnitelma on saatava myös Kainuuseen!

Opintomatkalla mukana olivat VITAKSET-ryhmän Heli Karppinen, Kaisa Toivonen ja Marja-Liisa Väisänen.

Huhtikuussa 2013
Heli Karppinen, VITAKSEN jäsen ja ryhmän vetäjä

perjantai 3. toukokuuta 2013

Samanaikaisopettajuuden ilosanomaa Rovaniemeltä


Niin oli aikainen herätys ja pitkä matka, vaan mahtava reissu kaiken kaikkiaan! Hienoa oli päästä tutustumaan kahteen kouluun, samanaikaisopetukseen ja mainioihin työyhteisöihin. SaTo-ryhmämme oli hyvin edustettuna reissulla, Kuhmon Anu ainoastaan ei päässyt matkaan. Yksi matkan tärkeimmistä anneista toteutuikin matkalla hienosti – samasta asiasta tiedonjanoiset saivat tutustumisien jälkeen rauhassa keskustella näkemästään ja kokemastaan.

Rovaniemen Norssilla
Elina ja Hanna olivat matkanneet Rovaniemelle jo keskiviikkoiltana, joten olivat torstaina jo aamuvarhain virkeinä Norssilla (Rovaniemen yliopiston harjoittelukoulu). Kun loppuporukkamme saapui koululle, pääsimme heti seuraamaan kahden oppitunnin verran samanaikaisopetusta eri muodoissaan. Ehdimme keskustella opettajien kanssa tuntien päätteeksi ja saimme heiltä arvokkaita vinkkejä. Kiinnitimme huomiota opettajien mahdollisuuteen heti tunnin jälkeen jakaa näkemyksiään oppilaista ja oppitunnin sujumisesta. Norssilla samanaikaisopetus on luokan-, aineen- ja erityisopettajien työmuotona jatkuvassa käytössä, ja opettajaopiskelijoita ohjataan harjoitteluissa myös kokeilemaan tätä toimintamallia.
 
Tuntien seuraamisen jälkeen kävimme mielenkiintoisen keskustelun laaja-alaisen erityisopettajan Anna-Maija Paanasen ja Monitoimijuus koulussa -projektin vetäjän Henna-Riikka Kankaan kanssa. Vakuutuimme heidän kokemuksistaan samanaikaisopettajuudesta ja saimme konkreettisia vinkkejä oman työmme suunnitteluun.

Nivavaaran koululla
Perjantaina tutustuimme Nivavaaran kouluun, joka viettää keväällä 20. vuosijuhlaansa. Nivavaaran koulussa annetaan opetusta yleisopetuksen vuosiluokilla 1–6 sekä erityisopetuksen pienryhmissä vuosiluokilla 1–10. Koulu on rakennettu vastaamaan uuden asutusalueen tarpeisiin, ja siellä on n. 330 oppilasta, jotka kaikki asuvat alle 5 km:n koulumatkan päässä. Tässäkin koulussa samanaikaisopetus on saanut vankan jalansijan. Seurasimme alkuopetuksen puolella mm. matematiikan ja kuvataiteen tunteja. Keskusteluissa opettajien kanssa saimme edelleen kuulla, että opettajat kokivat, samanaikaisopettamisen erityisen hienouden piilevän sen antamassa mahdollisuudessa varhaiseen puuttumiseen, tuen antamiseen kotiluokassa, arvioinnin monipuolistamisessa ja erityisesti kollegiaalisessa jakamisessa. Paluuta vanhaan ei ole.

 
Yhteinen erityishuomio molempien koulujen opettajilta oli se, että aika, jonka kaksi opettajaa käyttää kollegiaalisessa yhteistyössä suunnitellen ja toteuttaen, on pois mm. oppilashuollollisista palavereista. Yhteistyö opettajien välillä oli upeaa katsottavaa, ja varmasti osaltaan vaikuttaa koko työyhteisön henkeen. Molemmissa kouluissa, joissa vierailimme, henki huokui lämpöisenä, letkeänä ja herttaisen huumorintäyteisenä. Sama henki puolestaan välittyi aikuisista lapsiin.

Upea reissu! Valaistuimme monen asian suhteen ja pyrimme kaikin mahdollisin keinoin tuomaan ilosanomaamme Kainuun kouluihin. Kiitos tästä mahdollisuudesta.

Kevätterveisin, SaTo (Elina, Ella, Hanna, Kati ja Kati)